Biomed Luuliemijauhe, 30 g

Biomed Luuliemijauhe, 30 g
Kategoriat: Juomat, Smoothiet
Brand: Biomed Oy
39.9 EUR
Lisätietoja

Biomed Luuliemijauhe, 30 g on suomalainen pakastekuivattu poron luuliemi. Biomed Luuliemijauhe on vuoden terveystuote 2020! Poron luu- ja luuydinuute -jauhe on valmistettu pohjoisenäärimmäisissä olosuhteissa vaeltaneiden porojen luista. Kyseessä on ikivanha ravintolisä, jonka ajatuksena alun perin oli hyödyntää koko eläin, ei vain lihaa luiden ympäriltä. Sen aikaiset ihmiset huomasivat, että luuta oli kuitenkin vaikea pureskella. Kuin sattumalta keksittiin keino lämmittää luita vedessä heittämällä sekaan kuumia kiviä. Niin luita alettiin hauduttaa pitkään ja lempeästi, saaden talteen myös luiden sekä luuytimien arvokkaat ravinteet. Näin ylijäämästä muodostui kallisarvoinen raaka-aine.Biomed Luuliemijauhe on luonnollinen kollageenin, glukosamiinin, kondroitiinin, hyaluronihapon ja aminohappojen lähde, mikäon valmistettu lapissa laiduntaneiden porojen luista. Tuote hyödyntää kallisarvoisen, muutoin ylijäämäksi joutuvan puhtaan ja laadukkaan raaka-aineen. Valmistettu hitaasti hauduttamalla suomalaisessa lähdevedessä, raaka-ainetta kunnioittaen. Tuote on helppo- ja monikäyttöinen, jauheen voi lisätä suoraan kuumaan veteen yrttisuolan kera tai suolaisiin/makeisiin ruokiin ja juomiin.Biomed LuuliemijauheSuomalainen pakastekuivattu poron luuliemiLuonnollinen kollageenin, glukosamiinin, kondroitiinin, hyaluronihapon ja aminohappojen lähdeHelppo- ja monikäyttöinen tuote!LisäaineetonGluteeniton, laktoositon, maidotonVuoden terveystuote 2020Käyttöohje: Suositeltava vuorokausiannos 1 tl (n. 1 g) päivässä. Sekoita jauhe nesteeseen tai ruokaan. Voit lisätä luuliemijauhetta myös rasvakahvin, smoothien, keittojen, kastikkeiden, patojen sekä muiden ruokien joukkoon.Dösering: Rekommenderad daglig dos 1 tesked (1 g) om dagen. Blanda pulver med vätska eller mat. Du kan lägga till pulver också till exempel i fettkaffe, soppor, såser, grytor eller smoothies.Instructions for use: Therecommended daily dose is 1 teaspoon (approx. 1 g) per day. Mix the powder with liquid or food. You can also add bone broth powder to fatty coffee, smoothies, soups, sauces, stews and other foods.